Historiallinen yrityskauppa: Lehtovuori nousee Pohjoismaiden markkinajohtajaksi

Historiallinen yrityskauppa: Lehtovuori nousee Pohjoismaiden markkinajohtajaksi

Lehtovuori Oy on ostanut ruotsalaisen Team Tejbrant AB:n. Kauppa tuplaa Lehtovuoren liikevaihdon noin 30 miljoonaan euroon, kasvattaa henkilöstömäärän 150:een ja tuo Lehtovuorelle uudet tehtaat Ruotsiin sekä Puolaan ja myyntiyksikön Saksaan. Myös Ylöjärvelle on luvassa lisää työpaikkoja. 
 
Kaupan myötä saavutamme Pohjoismaiden markkinajohtajuuden katosratkaisuissa ja vahvistamme asemaamme johtavana kokonaisvaltaisten kaupunkikalusteratkaisujen toimittajana.

Toiminta laajenee merkittävästi. Kaupan jälkeen Lehtovuori-konserniin kuuluvat Ylöjärven tehtaan ja hallinnon lisäksi tuotantolaitokset Ruotsissa ja Puolassa. Omia maayhtiöitä on Suomessa, Ruotsissa, Puolassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa.

– Tämä on tärkeä askel kasvussamme kaupunkikalusteiden toimittajasta asiakkaan strategiseksi kumppaniksi koko kaupunkikuvan rakentamisessa. Oli hienoa, että Team Tejbrantin omistajat valitsivat sijoitusyhtiöiden sijaan juuri meidät, toisen perheyrityksen, jatkamaan elämäntyötään, toimitusjohtaja Eero Ojanen sanoo.

Alumiiniprofiilirakenteet täydentävät Lehtovuoren katosratkaisuja

Yrityskauppa tuo Lehtovuorelle alumiiniprofiilirakenteiden osaamisen ja oman tuotannon. Tämä täydentää Lehtovuoren vahvaa teräsrakenteiden asiantuntemusta ja mahdollistaa katosratkaisut entistä laajemmin erilaisiin kohteisiin ja vaatimuksiin.

Alumiiniprofiloidut katokset ovat yhä tärkeämpi osa erityisesti kansainvälisiä infrahankkeita, ja niiden kysyntä kasvaa jatkuvasti.

Ruotsalainen Team Tejbrant AB on myynyt pysäkkikatoksia ja erilaisia katettuja ratkaisujaan yli 20 maahan. Yhtiö valmistanut esimerkiksi suurimman osan Berliinin, Tukholman ja Varsovan pysäkkikatoksista, ja on markkinajohtaja Ruotsissa sekä Puolassa.

– Voimme jatkossa tarjota katosratkaisuja kaikkiin tarpeisiin. Lisäksi integroimme älykkäät jäteastiat ja pilvipalvelumme katoskokonaisuuksiin, Eero Ojanen kertoo.

 

Tejbrantin Utopia raitiovaunupysäkkikatos Szczecinissä Puolassa. Katosten kattovärit symboloivat kaupungin joukkoliikenneyhtiön värejä.

Kasvu tukee pitkäjänteistä kumppanuutta

Lehtovuori on kasvanut määrätietoisesti myös viime vuosina. Yrityskauppa mahdollistaa entistä vakaamman ja pitkäjänteisemmän kehityksen asiakkaillemme niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

– Kun muut pelkäävät, kannattaa olla rohkea. Organisaatiotamme on kehitetty viime vuosina tätä liikettä varten etupainotteisesti. Toimintamme jatkuu ja vahvistuu myös Suomessa: konsernin pääkonttorin keskittäminen Ylöjärvelle luo monia uusia työpaikkoja lähitulevaisuudessa.

Konsernin pääkonttorin vahvistaminen Ylöjärvellä tukee suomalaista osaamista, ja samalla kansainvälinen läsnäolo parantaa palvelukykyämme erityisesti Saksan ja Keski-Euroopan markkinoilla.

Haluatko keskustella, miten kasvumme myötä laajentuva ratkaisutarjontamme voi tukea juuri teidän hankettanne?

Team Tejbrant -ratkaisujen myynti käynnistyy alkuvuoden 2026 aikana, ja kerromme kehityksestä lisää sen edetessä. Ota yhteyttä asiantuntijoihimme – kerromme mielellämme lisää.

Blogista lisää

Kohti kestävämpää ja tehokkaampaa ulkolajittelua – Uusi Loop-ulkolajitteluastia

Kaupungit ja kunnat kohtaavat kasvavia vaatimuksia jätteenkäsittelyssä. EU:n uudet direktiivit velvoittavat kaupunkeja tehostamaan kierrätystä ja erilliskeräystä, ja pohjoismainen lajittelustandardointi helpottaa asukkaiden arkea. Tulevaisuudessa ulkolajittelun...
Lue lisää
Selaa vertailua